Lisätietoa teflonista

Liittyen aiempaan pannumerkintään: törmäsin sattumalta uutiseen, jonka mukaan teflonin tekemiseen käytettävät kemikaalit vaikuttavat hedelmällisyyteen, ja artikkeliin, jossa pohditaan onko pinnoitettuja pannuja turvallista käyttää ollenkaan. Artikkeli ei liity mainittuun uutiseen, vaan on monta vuotta vanhempi. Kannattaa lukea molemmat, jos on pannuista kiinnostunut.

Ja joo, kyllä minä aion kirjoittaa siitä estetiikastakin vielä. Het huomenna.

Valurauta vs. teflon

Ensimmäisen merkinnän aihetta on aina vaikea päättää. Sen on ikäänkuin todistettava jotain, edustettava kaikkea tulevaa mahdollisimman kunniakkaasti. Ja minun mielessäni sen on myös yhdistettävä useita tulevia aihepiirejä.

Lopulta valinta on kuitenkin helppo, sillä tämän aiheen varjolla voin samalla esitellä itseni.

Hei, oon Kaisa ja tykkään paistamisesta.

Ostin viime kesänä valurautapannun. Olin pitkään halunnut sellaista. Teflonpannuilla kun on tapana kulua käyttö- ja kierrätyskelvottomiksi muutamassa vuodessa, niitä pitää varoa rapsuttamasta liian lujaa ja kolhimasta mihinkään. Valurautaa sen sijaan on melko mahdoton tuhota, ellei nyt onnistu ruostuttamaan sitä puhki. Ja lisäksi valurautapannussa on fiilistä.

Ystäväni oli ajatellut samansuuntaisia. Päätimme lopettaa jahkailun ja suunnata erään tavaratalon pannu- ja kattila-alennusmyyntiin. Päheillä mallinimillä ja huikeilla teknisillä ominaisuuksilla varustettujen teflonpannujen rivistöjen takaa löysimme kolme valurautapannumallia. Alkoi punnitseminen.

Selvää on, että valurautapannu ei ole kevyt. Sillä ei heitellä lettuja, ellei nyt satu olemaan ammattipainija (minä en ole). Mutta valurautapannunkin täytyy tuntua hyvältä käteen – sen täytyy olla oikein painotettu, oikean kokoinen, mieluusti puuvartinen jottei tarvitsisi leikkiä patalappujen kanssa. Ja koska valurautapannuja ei kuitenkaan tule hankittua monta, sen täytyy olla myös monikäyttöinen.

Tässä pannussa tuntuivat yhdistyvän kaikki vaaditut ominaisuudet. Se on tarpeeksi suuri, mutta ei mahdottoman painava. Se on sisältä sopivan kaareva, jotta siinä on helppo pyörittää ruoka-aineita ja se on helppo puhdistaa. Sen rautainen varsi on päällystetty sileällä käteen sopivalla puuosalla.

Pannuja oli kaupassa jäljellä kaksi – yksi ystävälle, toinen minulle. Olimme varsin tyytyväisiä kuljetellessamme ostoksiamme ympäri kesäistä Oulua.

Mutta vasta keittiössä selvisi lopullisesti, että valinta oli todellakin osunut oikeaan.

Minun oli tarkoitus tällä aterialla todistaa, ettei valurautapannulla kokkaamiseen niin merkittävästi enempää rasvaa tarvita. Öljypullosta kuitenkin lipsahti tarkoitettua suurempi tilkka, ja valaistus tässä kuvassa vielä korostaa rasvaisuutta… Hyvää oli, kuitenkin! Pieni sipuli, pieni porkkana, puolikas paprika ja viisi valkosipulinkynttä ohuiksi siivuiksi kuumalle pannulle. Jotta neste ei karkaisi, pidin paistamisen alkuvaiheessa kantta pannun päällä. Sekaan vielä suolaa, pippuria, chilitahnaa ja pizzamausteseosta, alle täysjyväspagettia ja päälle parmesaaniraastetta, niin ateria on valmis.

Valurautapannu kuumenee ihan omalla tavallaan. Sillä on helppo kypsentää vihanneksia nopeasti, mutta kyllä minä olen tuolla pataisempiakin ruokia tehnyt. Aina tuntuu siltä, että makua ja rapeutta jää ainesosiin enemmän kuin “tavallisella” pannulla paistaessa.

Kulutusjuhlan kautta löysin tutkimuksen, jonka mukaan esineen koskettaminen nostaa valmiutta maksaa siitä. Että lyhytkin kontakti esineeseen synnyttää jonkinlaisen suhteen, jolloin esineestä on vaikeampi luopua. Yllättävää tässä oli, miten helposti ja nopeasti kiintymys syntyy ja miten irrationaalinen se on. Vaikka tutkimukseen osallistuneet tiesivätkin, että heidän pitelemänsä muki oli alle viiden dollarin arvoinen ja saatavilla lähellä olevasta kaupasta, he olivat silti valmiita maksamaan siitä tutkimustilanteessa enemmän pideltyään sitä kädessä puoli minuuttia.

Minusta on tullut viime vuosien kuluessa entistä tarkempi materiaalien ja muotojen suhteen. Olen mahdottoman tarkka astioita ostaessani – en voi hyväksyä liian kevyitä, kömpelöitä, huteria tai muovisia esineitä. Toisaalta taas saatan ostaa lähes tarpeettomia esineitä (kauniita kenkiä) ihan vain niistä saatavan taktiilisen mielihyvän takia.

Parasta kuitenkin on, kun löytää esineen, joka on sekä tarpeellinen että nautinnollinen. Valurautapannu on mainio esimerkki sellaisesta. On suunnattoman miellyttävää tietää, että en saisi valurautapannuani rikki vaikka yrittäisin. Että tämä 25 euroa maksanut väline on ja pysyy, vuodesta toiseen. Että se voi olla keittiöni keskipiste. Silloinkin kun itse muutun, se ei.

Ehkä siksi valurautapannuja ei koskaan mainosteta. Niissä ei ole mitään uutta, ei mitään muodikasta. Ne eivät ole kulutustavaroita.

Ehkä siinäkin on hyvä missio tälle blogille – mainostaa esineitä ja asioita, jotka kuluvat hitaasti ja joutuvat siksi helposti unohduksiin. Palasaippua. Kuukautiskuppi. Maihinnousukengät. Vanha unohdettu kirjallisuus.