Korallit

Luen kipeäkeuhkoisena Manneria, häpeän aiempia runojani (niin aina), syön verkkomelonia. Tämä matka on musiikista ja matematiikasta tehty, kuiva ja kevyt koralliriutta, helähtäväksi kivettynyt ja menneisyydessä. Tee on enemmän mausteita kuin teetä, kanelilohkoja ja kokonaisia pippureita, se avaa vähäsen, joten juon sitä enemmän kuin yleensä, joitakin litroja päivässä.

Eilen taivas oli poikkeuksellisesti kirkas.

Valo, sää

Eilen oli hetken aikaa valoisaa. Ajoin pyörällä kaupunkiin. Aurinko oli naaman eteen ripustettu kuparikiekko, hehkuvaksi kuumennettu. Kaikki puut huurteessa. Kaikkialla dramaattisia näkymiä: valojen vaihtumista odottaessa ruuhka-autojen siluetit laskevan auringon vadelmahillotaivasta vasten, niiden omat valot heikkoina ja mitättöminä tuikkuina.

Pyörätiellä vastaantulevat ihmiset kommandoiksi naamioituneina, tyhjä katse silmissään, pyrkimyksenä ainoastaan selvitä lämpimään.

Suomalaiset puhuvat säästä varmaankin siksi, että sää on selviytymisen kannalta oleellinen asia.

Ei kai tässä mittään

Pain of Salvationin uudella levyllä on kaikkea. Muunmuassa mainio Pink Floyd -valssi, jossa on kreikkalaista mandoliinitiluttelua.

Se soi päässä jatkuvasti.

Samat vanhat aiheet. Väsymys, saamattomuus, pilvet ja tuuli. Aamun valosta en kirjoita, koska en herää aamulla niin aikaisin.

Unohdin tänään sovitun tapaamisen. Eilen olin nolo fanittamani ihmisen seurassa – tänään olen yrittänyt selittää sitä parhain päin, en ainakaan ollut ylimielinen tai luonnoton, ja kai minulle tulee vielä tilaisuus jutella sen kanssa toistekin.

Löysin kaapistani valkoiset pitsiset stay up -sukat. Niistä tuli talvinen olo, vaikka niissä ei olekaan mitään talvista. En tajua millaisena vuodenaikana olen kuvitellut pitäväni niitä.

Koti näyttää kodilta, pelatut pelit pöydällä odottamassa uusintaottelua, vierailta jääneet lakanat eivät ole löytäneet kaappiin, kaikille tasoille kasautuu kirjoja ja aurinkorasvaa. Janne kaatoi sohvalle tomaattimehua.

Kun ei ole päivittäisiä aikatauluja, en muista miksi pitäisi herätä. Jos sataa, en aina herääkään.

Joulukuu

Joulukuu on mennyt edellisen merkinnän teemoissa. Nautiskelua, selviytymistä, voimien keruuta. Paljon opintoja, mutta jonkinlainen kyvyttömyys tuntea kiirettä. Ympärillä on ollut kiirettä, hermostumista, tenttistressejä – minulla ei. Kuvittelin, että kiireetön olo kostautuisi ja joutuisin lopulta jättämään jotakin kesken. En kuitenkaan joutunut. Olen oikein hyvä pikku suorittaja tänä syksynä.

Muutaman tunnin päästä lähdetään Muhokselle pariksi päiväksi joulunviettoon. Vaikka ei joulua kyllä erotakaan muista päivistä juuri muu kuin syöminen. Jannella on töitä kaikkina päivinä joina posti kulkee, joululoma on minimissään. Minulle loma on lomaa, ei erityisesti joululomaa. Luen huikeita määriä kirjallisuutta, pääosin suomalaista tällä kertaa: Manner, Saisio, Sinisalo, Liimatta, Kilpi, Parkkinen. Jonkun Kaj Korkea-ahon esikoisteoskin tarttui kirjastolta mukaan. Hannalta sain lainaan myyttistä naisista voimaa käsittelevän teoksen, joka minun on pitänyt lukea jo pitkään.

Kuten aina loppuvuodesta, nytkin tekee mieli kääntyä sisään- ja taaksepäin ja summata mennyttä vuotta. Vuodenvaihteen jälkeen teen taas perinteeksi muodostuneen vuodenvaihdemeemin. Sitä odotellessa fiilistelen. Uuttavuotta odotan, ainahan sitä odottaa: vuodenvaihde on minulle aina maaginen, vaikkei mitään erityistä tapahtuisikaan. Nyt on luvassa erityisiäkin. Monenlaisia.

Kirjoitan tätä oikeastaan vain, koska haluan jo tehdä sen meemin. Se saisi minut ajattelemaan kunnolla.

Pikkuasioista

Luin blogini “pikkuasiat”-kategorian läpi. Ne ovatkin näköjään niitä tärkeimpiä ja elävimpiä asioita.

Tämän aamun pikkuasioita: olen istunut puolitoista tuntia kirkasvalolampun äärellä, kuunnellut Violan Wonderabilia-albumin kaksi kertaa läpi, yskinyt. En ole syönyt vielä mitään. Olen pyöritellyt mielessäni opintosuorituksia: sitä, miten tiedän, etteivät ne lopulta ole tärkeitä, mutta silti ne valtaavat mielestäni turhan paljon tilaa.

Wonderabilia on hieno levy. Vaikka se onkin täynnä itsetietoisen naiivia indie-estetiikkaa, on se silti myös vilpitön ja viisas: levy ihmettelystä, eskapismista, herkkyydestä, hidastamisesta.

I’ll let these urgent times rush by

since forever is now anyhow

I’ll choose the wonders of slow life

since forever is now oh somehow

we’ll find a way to get outside

and

survive somehow

Haluaisin muistaa

Täytin tänään 25. Haluaisin kertoa siitä lisää. Onnellisuudesta on kuitenkin vaikea kertoa: onnellisuutta tuottavat asiat ovat niin pieniä, banaaleja, helppoja ja toistuvia. Hauskanpito, rakastaminen, syöminen. Minä olen niin yksinkertainen nykyään. En tiedä miten kertoa yksinkertaisimmista asioista mielenkiintoisesti. Ne ovat tärkeitä asioita, joten haluaisin kirjoittaa niistä. Haluaisin muistaa ne. Haluaisin muistaa

- kun maataan sängyllä, kuunnellaan musiikkia eikä pyritä mihinkään

- kohtuuttomuuspiirakan, neljänlaisten muffinssien, kidneypapu-cashewsalaatin, sacherkakun ja kirpakan boolin reseptit

- minulle askarrellun muistikirjan kirkasväriset siististi sidotut sivut ja surrealistiset kannet

- kun osa porukasta on jo takit päällä ja lähdössä, mutta päädytäänkin vakavamieliseen arvokeskusteluun eteisessä

- maagisen tunnin kun siirrytään kesäajasta talviaikaan: keskellä yötä tunnin ajan kello ei ole mitään

- kaikki toisiaan risteävät musiikkimaut

- varmoiksi kuvittelemieni ihmisten yllättävät epävarmuudet: muistutuksen siitä, etten voi kuvitella todella tuntevani näiden ihmisten kaikkia puolia

- kauniit piirrokset: Laputa – linna taivaalla ja Flight 3 -sarjakuvakokoelma: saduissa sisällä olemisen

- kikatuksen

- aamun ensimmäiset hymyt

- oudon samaistumisen sisustuslehtiin

- irrallisuuden, täydellisen lomalla olemisen tunteen, kun todella ehtii unohtaa että jostain piti suoriutuakin

- kun Janne sanoo, että eipä tästä oikeastaan mitään puutu

Tuntuu elämältä, tuntuu todella paljon elämältä nyt.

Kevyempi taivas

Vuoden pimein päivä takana. Tänään näkyi taivaalla jo jotain valontapaista – yhdeltätoista ei saanut ihan selvää, oliko sinertävä sävy pilviverhoa vai taivasta. Yhtäkaikki, taivas oli kevyempi.

Alkaa helpottaa.

Viime viikolla olin väsyneempi kuin aikoihin. En jaksanut edes laittaa ruokaa, opiskelusta nyt puhumattakaan. Makasin peittojen ja pilvien ja kehää kiertävien ajatusten alla päivästä toiseen. Söin vitamiineja, tuijotin seinää, itkin ilman syytä.

Tai ehkä syyksi riittää pimeys.

Note to self: Hanki kirkasvalolamppu. Viimeistään ensi talveksi. Ja mene ensi vuonna joulutöihin.

Tänään on hyvä olla, kaikki tuntuu olevan paikallaan. Vaikka joulusta ei nyt ihan lahjaton tullutkaan, tuli siitä kuitenkin melko stressitön. On joitakin hyviä lämpimiä asioita ja paljon rauhaa.

Älä turhaan vaivaudu

Ilmoitan täten että haluan kirjoittaa, mutta en ehdi. Nukkumaan.

Kuvastoa

Viikonloppuna, joka venyi tähän maanantaihin asti, tein monenlaista.

Join kaakaota kasvihuoneessa, kynttilä kottikärryn päällä.

Kiipesin katolle ja menin sisään kattoluukusta – siellä oli Annan lapsuuden piilopaikka, jossa oli leikkimökin pienenpieniä tuoleja, vesivärilehtiö ja naapurin lasten pehmoleluja.

Hinnoittelin kaksi kolmasosaa vaatteistani ja vein ne kirpputorille myytäväksi.

Leivoin sukuni tarkoin varjellulla reseptillä kakun, ensimmäistä kertaa. Siitä tuli hurja. Kerron siitä ehkä lisää kun aika on.

Vaivuin intro- ja retrospektioon, tulin ulos uusien ajatusten kanssa.

Pyykkäsin, tiskasin, vaihdoin lakanat – olin tehokas koti-ihme paikassa jota en ole suostunut kutsumaan kodiksi vaikka se oikeastaan sitä on.

Ostin juustoa juustotiskiltä. Tajusin etten ole ennen tehnyt sitä.

Sain lahjaksi David Attenborough’n Living Planet -sarjan. Olen halunnut sitä ehkä neljä vuotta.

Sain lainaan Pintandwefallin levyn, joka on aivan älytön. Minä pidän siitä vaikka se on ruma.

Kun pehmeä ja massiivinen farmarivolvo hurisi sateisessa iltahämärässä kirkkaasti valaistua moottoritietä, totesin olevani onnellinen.

Ei se mitään

Vähän seitsemän jälkeen aamulla ukkonen jyrähti ja taivas repesi. Siitä saakka on satanut.

Olin silloin jakamassa lehtiä. Kastuin puolessa minuutissa läpimäräksi, en jaksanut angstata siitä, nauroin vain. Nyt istun kotona kuivassa ja ajattelen perusjakelua tekeviä ihmisparkoja, jotka puurtavat tuolla nytkin.

Hanna tulee teelle. On siis mentävä hakemaan kaupasta keksejä.

Huomenna menen sieneen. Ja vesitorniin.