Sama meemi jonka tein viime ja toissa vuonna.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, jota et ole tehnyt aiemmin?
Opin pitämään juoksemisesta. Sain potkut. Tulin humalaan bussimatkalla. Käytin korkokenkiä arkikenkinä lähes koko vuoden ajan. Tein suvun perinnekakun. Asuin neljässä eri asunnossa, kahden eri miehen kanssa, ja lisäksi vietin paljon päiviä ja öitä ystävien luona – tänä vuonna olen siis ollut liikkuvaisempi kuin koskaan.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En tehnyt lupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Anu sai taas lapsen…

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Isä kuoli.

5. Missä maissa kävit?
En käynyt ulkomailla.

6. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2009, joka ei onnistunut vuonna 2008?
Yhä edelleen: oppia uimaan. Olla tarpeeksi valossa talvisaikaan. Haluaisin myös valmistua.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2008?
10.5.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
En tiedä onko tässä vuodessa saavutuksia. Vuosi on ollut keskeisimmin luopumista, yksinkertaistamista ja rauhoittumista (minulle sekin on kyllä saavutus). Ehkä saavutuksena voidaan pitää tämän syksyn opiskeluponnistuksia, joiden ansiosta valmistumiseni alkaa olla jo melko varmaa.

Toisaalta kysymykseen voidaan vastata myös näin:

Tavallinen
Taivaallinen
Talvinen tarina

kun pakkanen on niin luja että ilmassa syntyy kipinä
joka riittää
kun ilotulitukset ovat liian kaukana
yritän turhaan lämmittää jäihin pudonnutta mieltä
sanoilla

Avaisin höyryävän vatsani, tarjoaisin:

lämmitä tässä kätesi
ota mitä tarvitset jos minussa on se

jos
mutta en

tavallinen, taivaallinen
kylmänkipinä

Tein sen sittenkin. En sinä hetkenä jota runo kuvaa, mutta myöhemmin.

9. …ja suurin epäonnistuminen?
Aiheutin kesällä Jussille niin paljon kipua ja ahdistusta, että kestää luultavasti vuosia ennen kuin se lakkaa hävettämästä minua. En vieläkään pysty sanomaan mitään varmaa tekojeni moraalista tai moraalittomuudesta.

10. Kärsitkö vammoista?
Fyysiset vammat jäivät vähäisiksi, henkiset haavat saisi edelleen auki jos vähän tökkisi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Luultavasti lippu elokuvateatteriin vuoden alussa, kun kävin katsomassa Millennium Actressin juuri oikealla hetkellä.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Jannen. Annan. Heidin. Aten. Antin.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Jussin. Itseni.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vuokraan, kuten aina.

15. Mistä innostuit eniten?
Innostuminen on ehkä väärä sana kuvaamaan tämän vuoden kiinnostuksia. Kesällä paneuduin antaumuksella ruokaan ja runouteen, ja syksyä on piristänyt kovasti äidin blogi-innostus.

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
Dream Theaterin Falling into Infinity, erityisesti Hollow Years. Pain of Salvationin This Heart of Mine. Ja CMX:n Talvikuningas-levy.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt
i. onnellisempi vai surullisempi? Onnellisempi.
ii. lihavampi vai laihempi? Aika samoissa lukemissa mennään.
iii. rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi. En merkittävästi.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Tämän kysymyksen vastaukset ovat liikaa jossittelun puolella.

19. …entä vähemmän?
Sotkin ja ylianalysoin liikaa ja liian julkisesti.

20. Miten vietit joulun?
Muhoksella, hiukan kohtuuttoman lämpimässä talossa. Paljon ruokaa ja kaikki Indiana Jonesit. Hellyyttä ja rapsuttelua.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Olisi pitänyt soittaa isälle silloin kun se oli niin vahvana mielessä. Kesällä kun olin käymässä maalla. Toinen vahva vaihtoehto on se hetki, kun noin viikko eron jälkeen istuin Jussin kanssa keittiön pöydän ääressä, annoin periksi ja sanoin liikaa.

22. Rakastuitko vuonna 2008?
Kyllä.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
En varsinaisesti katsonut televisiota, mutta opin tykkäämään Top Gearista ja Yakitate Japanista. Ehdollistumista ehkä, mutta silti.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En, en minä vihaa ketään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Olen lukenut tänä vuonna aika vähän. Lueskelen Tad Williamsin Otherland-sarjaa läpi, se on aika muikea.

27. …entä musiikillinen löytö?
Olen kovasti tykästynyt Freak Kitcheniin.

28. Mitä halusit ja sait?
Jannen. Se on edelleen aika käsittämätöntä. Rauhaa ja yksinkertaisuutta myös, vaikka ne tulivatkin välttämättömyyden pakosta. Yhtäkaikki, mikään näistä ei ole vielä kadonnut mihinkään.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Tapaamista isän kanssa. Hyvää omaatuntoa.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Millennium Actress. Siinä oli jotain aivan täydellistä. Toisaalta Lentävä tikari oli uskomattomin tekele ikinä – suosittelen sitä katsottavaksi äärimmäisissä väsymys- ja humalatiloissa.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Heräsin Muhokselta. Sain kahdenlaista kakkua. Saunottiin ja katseltiin wanhoja huonoja Bruce Lee -leffoja. Jonkinlainen leppoisa päihtymystilakin tuli hankittua. Ja pelattiin kai Bohnanzaa.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
Teleport.

33. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2008?
Entistäkin yksinkertaisempi ja materiaalien laadukkuuteen keskittyvä. Vähemmän kirjavuutta, enemmän naisellisuutta.

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Analysoinnista luopuminen, hiljaisuus, kosketus. Irti päästäminen, irti oleminen.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Eipä minulla ollut erityistä suhtautumista julkisuuden henkilöihin.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Paljon on mietitty suoritusyhteiskuntaa taas, painetta ja sen alla rikkoutumista. Kouluväkivalta ei voi olla säväyttämättä. Olen keskustellut politiikasta lähinnä liftausmatkoilla.

37. Ketä kaipasit?
Opettajaa, taas. Kaukana asuvia ystäviä. Perttua erityisesti.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Isän suvun tapaaminen hautajaisissa oli hurjaa ja valaisevaa. Panu ja Hanna ovat piristäneet minua kovasti tämän vuoden aikana. Ja Jannen persoonan aukikääriytymistä ei vieläkään voi kuvata muuksi kuin ihmeelliseksi.

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2008.
Jotenkin tämä nyt liittyisi sanojen riittämättömyyteen, mutta sanani eivät riitä.

40. Lainaa sanoituksia, jotka summaavat vuoden 2008.

Tämä oli sellainen vuosi, ettei sitä oikein voi kuvailla muuten kuin Tommi Liimatan lyriikoilla. Seuraa siis sikermä.

Rakastunut hakee sanoja

ilmaista sen asian uudella tavalla

On joka toinen runoilija löylyssä ja ajattelija jäähyllä

aivan huomaamattaan

Iskelmät eronneelle tarjoaa sanat joita ei

enää pääse lausumaan

Omakseen sade ottaa kuivuuden

Aurinko imee itseensä pimeyden

mutta kumpaan hukkuu suru kun tulet?

Kumpi kuuntelee kun minä puhun?

Olisit enemmän kotona

olisit vähemmän poissa

niin tietäisit mitä kuuluu

ja muistaisit miksi olemme

Annan sinulle vastauksen joka sinua tyydyttää

mutta ei ole totta

Olen kyllästynyt siihen

mihin kaikki eivät ole vielä edes tottuneet

Molemmillahan on aikaa

samaan asiaan ei kuitenkaan

Viimeisistä kerroista ensimmäinen on pahin

Julkinen tila räjähtää

tai aukeaa yhteys kun suojaus murtuu

Jatko on lyhyt

ja aikeet sitä pitkittää olen hylännyt

Jatko on lyhyt

en lopussa muistele mihin en kyennyt

No enpä vähän muistele

Jopas elän koska en tiedä mikä paikka tämä on

Missä olen nyt?

Tyynnyn aina kun olen eksynyt

Enempää en kysele

Tuhman palkka ymmärrys ja suhteellisen tieto

Selvyydet ovat kuoria sivullani

Tämä on mitä yksityisin ja ohuin reitti

Olen tyhjentynyt ja kevyt

Enemmän elossa kuin äsken

Tämä vaatii uuden kielen

Muuten sisemmäs ei pääse

En silti sano onko tämä turva vai vaara

Kuluneimmat unet on kartta

Rikos on vanhentunut, en voi jäädä tullissa jumiin

Mieli on pirstoutunut, en voi kertoa satua loppuun

Jokaisella on vainajansa, kynttilää en syttymään saa

ei siihen liity mystiikkaa jos kerran innostuu: että

maailma toisin asettuu ja tuntee sopivansa kuvaan

kun näkee kudonnaisen kätketyn kääntöpuolen

Voimme voittaa painovoiman:

jos alhaalta työnnetään

niin ylhäältä imetään

Voimme noin vain palata kotiin

kun joku voitelee tiedolla päät

ja mielet tyynnyttää

Ei siinä ole mitään moniselitteistä

olen vain jotenkin palaamassa kotiin

Aina on oltava riippuvuus

se ensimmäisen pakon päivään tuo, jäsentää valveen

ja tarpeen luo – se ei tyydy, se etenee

Mitä jos puuttuu riippuvuus

mikä retkille antaa syyn ja sysää rikkeisiin?

Niin olet yksin kuin joku taruolento

Aina riippuvuus meitä johdattaa

41. Joka kuukauden ensimmäinen virke:

Otan tähän nyt sen linjan, että virkkeessä on oltava verbi.

Tammikuu: Uudenvuodenaatossa oli eräs piste, pari tuntia ennen keskiyötä, jolloin kaikki alkoi tuntua Hyvin Oleelliselta.
Helmikuu: Jos nyt katsotaan tätä tilannetta ihan kunnolla.
Maaliskuu: Pari päivää sitten päivitin kuvaseinääni.
Huhtikuu: Luulenpa, että minulla on enemmän syklinen kuin lineaarinen aikakäsitys.
Toukokuu: Elämäni omituisin vappu. Luuni ovat kasvaneet kovemmiksi, lihani pehmeämmäksi.
Kesäkuu: Nämä kuudennen kerroksen aamut ovat täynnä valoa.
Heinäkuu: Koivut ovat niin lähellä ikkunaa että ne käyvät huonekasveista.

Elokuu:

Hän kysyy miksi

- minulla vain hiljaisuus

pippurin maku

katse ja käsiala

laulu keskellä yötä.

Syyskuu: Vähän seitsemän jälkeen aamulla ukkonen jyrähti ja taivas repesi.
Lokakuu: Tässä loppuviikosta olen kokeillut erästä uutta näkökulmaa.
Marraskuu: Perjantaina puoli kymmenen aikaan aamusta katsoin ulos Heidin ikkunasta, huokaisin, lastasin matkatavarani ja lähdin ulos sateeseen.
Joulukuu: Viime päivinä en ole halunnut olla saatavilla.