Vihreä

Taivas halkesi eilen noin kello puoli yhdeksän illalla.  Joku veti lusikalla linjan taivaan pehmeään pintaan: mustan kerman alta löytyi vihreänä hohtavan kahvin vuo. Virta venyi taivaan laidalta toiselle, kasvoi himmeästä loistavaksi. Minä ojensin kaulani ja join itseni täyteen, sain jalkoihini jouset ja kalloni sisään avaruuden.

Tänään toivon että voisin huutaa kalloni laidalta toiselle: että kaiku vastaisi: että loikkaisin.

Tuhkataivaan simpukat

Koordinaatit: 812812011. Taivas on tuhkaa ja mustelmia, likaista marjapuuroa. Sisälämpötila kolea, ulkolämpötila tuntematon.

Olen paloitellut käsikirjoitustani, jakanut sitä linjoihin, koonnut metaa jotta itsekin ymmärtäisin. Olen asettanut takarajan: 31.3. käsikirjoituksen on oltava sellaisessa kunnossa, että sen voi lähettää tuntemattomille tuomittavaksi. Tämä on tärkein tehtävä.

Olen nähnyt tuskaisia varmoja maalauksia. Menen varmasti katsomaan niitä vielä toisen kerran. Nekin ovat tuhkaa, mustelmia ja likaista marjapuuroa. Haluaisin jakaa ne, mutta verkko ei anna saalista. Toisaalta hyvä. Ne pitääkin nähdä suurena. Kadotetut.

Verkkoon tarttui kuitenkin yksi mieltänyrjäyttävä simpukka. Sen on tehnyt toinen taiteilija, samanniminen eri ihminen.

Tätä huikeutta on lisääkin.

Käsikirjoituksen työnimi on Sukeltaja. Tuollaisia näkyjä siinä sukelletaan, tuollaisia simpukoita.

Kaikki niveltyy yhteen.

Säkillinen aarteita

Kannoin tänään kotiin ihmeellisiä asioita. Harsoisen verhokapan, neljä koreaa solmiota, kirjailijoiden unista kertovan kirjan, purkillisen kummallisia nappeja ja valaskirjan. Kierrätyskeskuksessa käyminen on metsästämistä, keräilyä, suunnistusta ja aarteenetsintää.

Kierrätyskeskuksessa tavara tuntuu olevan oikeassa arvossaan. Suurin osa siitä on täysin kelvotonta, hyljeksittyä, tarpeetonta. Mutta etsimällä voi löytää jotain todella hienoa ja hyvää. Jokin niinkin pieni asia kuin nappi saattaa olla arvokkaampi kuin kierrätyskeskuksen kaikki linttaanistutut sohvat. Eikä tässä nyt ole kysymys rahallisesta arvosta – aarresäkkini maksoi yhteensä 4,50 € – vaan siitä todellisemmasta arvosta, joka muodostuu toisaalta käyttökelpoisuudesta, toisaalta kauneudesta. Arvokkaita minulle ovat ne esineet, joiden haluan säilyvän. Sellaiset esineet, jotka haluan nostaa toistenkin ihailtavaksi. Kuten nyt vaikka tuon valaskirjan uskomaton kuvataide.

Minulla on tapana koota yhteen ihailemiani pieniä asioita. Lopputulos voi näyttää vaikka tältä:

Vaikka se näyttääkin puolikaoottiselta nappikasalta, se on itse asiassa rannekoru:

Ajattelin ryhtyä tekemään näitä enemmänkin. Tahdon tiivistää kauneutta, koota pieniä hienoja yksityiskohtia yhteen ja sanoa: Katsokaa! Eikö olekin siisti!

Ja vaikka näiden tekeminen onkin ehkä epätaloudellisin käsityön muoto, ajattelin silti yrittää myös myydä näitä.