Koivut ovat niin lähellä ikkunaa että ne käyvät huonekasveista. Ja jos niissä ei olisikaan tarpeeksi, rappukäytäväkin on kasvillisuutta pullollaan.

Yksiön lattian pesemiseen kului noin 45 litraa vettä. Vaihdoin vedet ämpäriin yhdeksän kertaa. En tajua, millä tavalla edellinen asukas on elänyt.

Nyt on rauhallinen olo. Viikonloppu on vapaata, kuten kaikki viikonloput loppukesän ajan. Röyksoppin Melody A.M. soi, se on nimensä mukaisesti aamumusiikkia. The Understanding taas on iltamusiikkia. Pyöreä pöytäni on ikkunan ääressä, pihan pensaasta poimin pari juhannusruusua.

Postinkanto perusjakelun puolella vaatii enemmän tarkkaavaisuutta ja fyysistä kuntoa kuin sanomalehdenjakelu, mutta päiväni päättyvät yhä ennen kahtatoista ja työilmapiiri on huomattavan leppoisa.

Pääsin yliopistoon, kirjallisuutta lukemaan. Hyvillä pisteillä. Ja minä kun pelkäsin että abit ajaisivat ohi kun muistavat vielä miten kirjoitetaan koevastauksia. Mutta näemmä tarkastajat arvostivatkin enemmän pohdiskelua kuin terminologiabrassailua - mikä lupaa hyvää opiskelujen kannalta. Vuoden päästä sinne siis, mikäli asiat sujuvat kuten olen suunnitellut.

Uusi työ, uusi asunto, uusi opiskelupaikka. Jannekin on yhä uusi, yhä olen joka päivä ihmeissäni, katson enkä ensin usko todeksi, sitten uskon. Kaikki muuttuu yhtäaikaa, ja jotenkin näiden muutosten suunta rauhoittaa minua - osaset minusta vaeltavat takaisin kotiin, asettuvat paikoilleen. Toivottavasti muodostuva rakennelma on liikkuvanivelinen ja muunneltava työkalu, modulaarinen ja ajaton ratkaisu kuten hyvät kirjahyllyt ja astiastot. Jämäkkä ja joustava.

En minä ole mennyttä unohtanut, enkä aio unohtaa. Sitäkin on kuitenkin helpompi ajatella nyt, kun en ole enää koditon ja maan alla. Kun minulla on paikka jossa näen itseni, jossa resonoin kirjojeni ja kuvieni ja punaisten keittiönkaappieni kanssa. Jossa voin koota pieniä asetelmia, yhdistää värejä ja muotoja ja tekstuureja, tehdä kaunista.