Lopetin analysoinnin. Lopetin moralisoinnin. Jouduin myöntämään mitä haluan.
Huolimatta siitä että kaikki järkisyyt puoltavat jatkamista, huolimatta siitä että yhä rakastan Jussia ja Jussi minua, huolimatta siitä että tässä suhteessa on ollut hyvä olla, minä en halua tätä enää. Vaikka tiedän miksi pitäisi haluta, en halua. Kutsukaa sitä sitoutumiskammoksi jos haluatte, niin minäkin kutsuin.
Ryhdymme asumaan tätä asuntoa kuin tämä olisi solu. Tilanteen nimi on “koe-ero”. Teemme lopullisia päätöksiä kuun lopulla, kun pitää päättää irtisanomisesta.
17 comments
Comments feed for this article
toukokuu 6, 2008 at 10:28
Julenius
Jep… nyt tuntuu, että pitäisi oksentaa, muttei pysty. Minulla on hyvän aikaa ollut muutenkin sellainen tunne, että tahtoisin tehdä parisuhteessa monia asioita, mutten pysty. Ettei minun mielipiteelläni tai teoillani ole väliä. Tunteilla tuntuu olevan väliä, en minä sillä, mutta mahdottomuuteen minusta tämä parisuhde on kaatumassa - ei tunteettomuuteen.
toukokuu 6, 2008 at 10:37
Kaisa
Minä olen paskiainen.
toukokuu 7, 2008 at 7:11
Maija
Taidat Kaisa olla sellainen kiehuva perunakattila… jos sulle laittaa kannen päälle, niin kiehut heti yli. Ja jos yrittää jättää kannen hieman raolleen et pystyt puskemaan höyryjä pihalle, kolautat jossain vaiheessa sen kannen kiinni kuitenkin ja sit taas kiehut yli. Sit jos sen kannen jättää vaan ihan siihen reunalle et jää tosi paljon aukkoa niin sit siitä ei kyl oo paljoo apua mut ei se häiritsekkään kiehumista… Yritän kai tällä naurettavalla vertauksellani sanoa että tukahdut ja ahdistut ihan älyttömän herkästi. Sun pitäis laittaa levyy vähän pienemmälle tai kehitellä joku paine-venttiili siihen kanteen että paine pääsee purkautuun siitä läpi ilman että kiehut yli. Tai sit sun pitäis olla painekattila mikä kestäis painetta paremmin ja kierteillä varustettu kansikaan ei lähde irti vaikka kuinka yrittäisit puskea höyryä pihalle.
toukokuu 7, 2008 at 8:23
Kaisa
Miksi sen kannen pitäisi olla kiinni? Tuskin minun tunne-energiankulutukseni ilmastonmuutokseen vaikuttaa.
Jos minä nyt kiehun aikani ilman sitä kantta ja katsotaan sitten.
Olet oikeassa, vertaus on naurettava.
toukokuu 7, 2008 at 8:39
Se toinen Kaisa
Kattila parka, kuinka se säätää omaa kiehumistaan?
Vaikea asia. Joku osa minusta kuvittelee ymmärtävänsä tuota kiehumista, Kaisa. Sanon “kuvittelee”, koska mistä maailmassa minä voisin tietää, mitä se sinulle tarkoittaa. Mutta silloin kun on kiehuja, on vaikea muuttua tasaiseksi porisijaksi.
Olen yrittänyt saada analyyttistä otetta ajatusketjusta, jossa pohditaan, missä vaiheessa uskollinen työntekeminen parisuhteessa muuttuu niin kutsutusti tuuleen puhaltamiseksi - sellaiseksi, ettei se enää rakenna. Parisuhteella on jonkinlainen kyllästymispiste, kemiallisena terminä, jossa jotain vierasta ainetta on päässyt liukenemaan suhteeseen niin paljon, että siitä tulee liian raskas kantaa.
Se muuttaa eettisyyden arviointia. Sitoutuminen, rakentaminen, kantaminen, uhrautuminen - niiden täytyy olla parisuhteen perusarvoja. Mutta joskus tulee se vaihe, jossa sitoutuminen ja uhrautuminen saavat aikaan enemmän pahaa kuin hyvää, ne sitovat eivätkä enää sitoutua. Kuka ulkopuolinen voi silloin sanoa, mikä ratkaisu on niin kutsutusti hyvä, mikä ei?
Joskus kai toteutuu sanonta siitä, että kaksi erinomaisen upeaa ihmistä on päätynyt toistensa erinomaisen huonoon seuraan. Silloin kumpikin voi ehjemmin ilman toisen seuraa.
Tekisi mieleni myös väittää, että ihmistä voi vilpittömästi rakastaa kykenemättä elämään tämän kanssa täysipainoisesti. Emme me rakasta vain niin siloisia kopioita itsestämme, että elämä näiden kanssa olisi kivutonta.
En tiedä. Tuo on se ajatusketju, josta en saa ihan otetta. Siihen kun liittyy niin monta muutakin muuttujaa. Kuten: mistä kaikki sai alkunsa? Milloin parisuhde alkoi taakoittua? Liittyykö siihen ratkaisevasti kolmas henkilö? Kuinka aidosti eri osapuolet ovat osanneet osallistua suhteeseen? Kuka on tullut sorretuksi? Onko joku käyttänyt valtaa? Pakeneeko joku? Onko joku uhriutunut?
Ihmisen tunne-elämä on herkkä kojeisto. Se voi mennä jumiin, alkaa käydä vastapäivään, käydä puoliteholla, vääntyä mutkalle. Sen väännyttyä mutkalle muiden on ulkopuolelta mahdotonta arvioida sen mutkia, sillä koje sijaitsee sisäpuolella ihmistä ja on näkyvillä ihmiselle itselleenkään vain aavistuksina.
Kai tiivistäisin teesin näin: jos parisuhteen kyllästymispistettä ei vielä ole saavutettu, on taisteltava. On uhrauduttava, annettava itsestään, tultava toisen tähden pienemmäksi, uskallettava kohti nöyryyttä, etsittävä uudelleen paikkaa jossa seisotaan jossain korkealla paikalla rinnakkain ja katsellaan maisemaa.
Jos kyllästymispiste on saavutettu, voi olla enemmän rikkovaa yrittää pitäytyä kiinni siinä joka oli, sillä kumpaakin vetää jokin uusi voima eri suuntiin, ja ristiriitaisten vetovoimien kulminaatiopisteessä repeytyy vain koko olemus.
Pidättäydyn kuitenkin väittämästä, että mikään tästä pohdinnasta välttämättä koskisi teitä. Erästä muinoin lukemaani kirjaa lainaten: te olette omat persoonanne, teillä on omat taistelunne. Olisi liian helppoa latoa totuuksia vierestä, kokea olevansa jotenkin pätevä sanomaan. Kun meistä kommentoijista jokainen on toden totta ihan yhtä jumiutunut koneisto.
toukokuu 7, 2008 at 10:25
Maija
“Miksi sen kannen pitäisi olla kiinni? Tuskin minun tunne-energiankulutukseni ilmastonmuutokseen vaikuttaa.”
En sano että kannen pitäisi olla kiinni, miksi sen pitäisi jos ei siltä tunnu? Blogia seuratessa kuitenkin huomaa että jotenkin alitajuntaisesti kannentapaista kuitenkin tavoittelet, kun parisuhteissa kuitenkin elät vähän väliä ja vastakkainen sukupuoli herättää kiinnostust ylipäänsä. Jos olisit nunna niin sitten kannettomana poriseminen varmaan olisikin aivan luonnollinen vaihtoehto. Mutta kun olet yrittänyt kuitenkin elää parisuhteessa useampaankin otteeseen ja saada homman toimimaan, mutta sitten jossain vaiheessa ahdistut ja kiehut yli ja kansi lentää liedelle. ;) Voi elämä kuinka typerät vertaukset mulla on käytössä, pahoittelen…
Se voi kyl tehdä ihan hyvää porista aikansa ilman kantta, eipä sillä. Mutta kansihakeutuvana persoonana (eh…) kuvittelisin että jossain vaiheessa alat taas haikailemaan parisuhteen perään. Ainakin se noista joistain sivulauseistasi jo vähän paljastuu, niistä “rauhoitun sitten vanhana”-tyylisistä kommenteistasi… vai mitä olet niillä oikeastaan tarkoittanut?
toukokuu 7, 2008 at 10:26
Maija
ainiin, unohdin tämän typerän sivuston vajavaisuuden pisteitä ja sulkumerkkejä kohtaan, prkl…
mut eka hymiö tarkoituksellinen, jälkimmäinen ei.
toukokuu 7, 2008 at 10:41
Kaisa
Mm. Tämä vertaus on oikeasti ihan mahdoton. Ei sille kannelle ole tuosta tilanteesta mitään iloa, ei silloinkaan jos kiehuminen on maltillista :)
Kaipa minä taas alan haikailemaan. Mutta yritän sitä ennen päästä eroon joistakin illuusioista, niin ettei enää tarvitse ruokkia turhia odotuksia itsessään tai muissa.
toukokuu 7, 2008 at 1:34
Maija
Kyllähän kansi vähentää tarvittavaa energiankulutusta! ;)
toukokuu 7, 2008 at 2:41
Annikki
Ei ole kuin yksi sääntö: “Parisuhteessa tarvitaan aina kaksi kyllää, mutta vain yksi ei.”
Jussille vaan voimia. Tunnen ja tiedän sen oksetuksen erittäin hyvin. Ja sen kuinka haluaa, eikä silti saa mitään, vain rippeitä. Harmi, että käyt lukemassa tätä blogia, siitä tulee varmasti vain paha mieli.
(äh, eikä pitäisi tuputtaa mielipiteitään vieraille ihmisille heidän elämästään, mutta toisaalta: ne voi jättää huomiotta)
Jokainen ansaitsee tulla hellästi ja kunnioittavasti rakastetuksi ihan itsenään, ei vain niiden tunteiden vuoksi, joita toisessa ehkä herättää.
–
Etkä sinä Kaisa mikään paha ole. Olet vain ihan yhtä pihalla kaikesta kuin me kaikki muutkin. Elämä on tällaista pimeässä hapuilua :)
toukokuu 7, 2008 at 2:43
Annikki
Tässä wordpressissa ei tosiaan ole mitään muuta vikaa kuin nuo aivan kamalat hymiöt, jotka näyttävät kammottavilta: hymyilevä virnuilee rumasti, yöks.
toukokuu 7, 2008 at 6:42
Kaisa
Poistin hymiökuvakkeet käytöstä. Toivottavasti nyt on parempi mieli.
toukokuu 7, 2008 at 11:32
Annikki
No tottakai, kun ei tule vahingossa irvistelleeksi, kun yrittää hymyillä höm rohkaisevasti. *asiallinen, mutta huumorintajukas hymiö*
toukokuu 8, 2008 at 7:35
Heidi.
On se kyllä hauskaa seurata miten Kaisa sun persoona on nyt käännetty ylös alas ympäri. Ei sillä ettet antaisi siihen paljon rakennusaiheita ja mahdollisuuksia, mutta silti.
En tiedä miltä se tuntuu.
Itse sain eilen parhaan neuvon, jota koko keho tuntuu nyt puoltavan: Jätä miesseikkailut hetkeksi ja keskity tutustumaan itseesi. Vaikka olen ihan samanlainen kannenhaikailija enkä edes porise yli kuten sinä, niin joku siinä minunkin kattilassanikin on pielessä.
toukokuu 8, 2008 at 8:13
Maija
Jes, kattilavertaus! :D
toukokuu 8, 2008 at 9:18
Kaisa
Heidi: Niin. Itepähän läksin käsittelemään tätä julkisesti. En ihan muista enää kuka olen, kun siitä on niin monta mielipidettä. Kuka minä siihen olen mitään sanomaan?
Alkaa tuntua siltä että olen pelkkää tekstiä.
Maija: Niin. Olet vertauksellasi tehnyt lähtemättömän vaikutuksen meihin kaikkiin. Emme enää koskaan voi ajatella käyttäytymistämme parisuhteissa ilman kattilavertausta.
toukokuu 9, 2008 at 12:13
Annikki
Nooh, elähän nyt. Ei sinun persoona ja elämä ole mikään huutoäänestyksen tulos.
Sinulla on lupa ihan itse määritellä kuka olet ja kuinka olet, vaikka olisit erimieltä ihan joka asiasta kaikkien muiden kanssa. Luojan kiitos, että on näin.
Kyllä kai kaikki blogikirjoittajat tietävät ja ymmärtävät, ettei blogi ole ihminen tai edes hyvä kuva ihmisestä. Sontaa taas saa naamalle teki mitä hyvänsä: sitä lentää, kun tekee virheen ja sitä lentää, jos tekee liian hyvin. Pääasia, että itse tietää, mikä on totta. Ei muita tarvitse vakuuttaa omien ajatusten oikeellisuudesta (vaikka oishan se tietysti monesti aika miellyttävää).
Älä sido itseäsi liian tiukasti tekstiin. Muut kun tulkitsevat sen niin kuin tahtovat, eikä sellaiset tulkinnat ole aina hyväksi.
ugh. besserwisser on puhunut.